Helsingin päärautatieaseman vanhaan lippuhalliin avattiin tänä syksynä Helsinki Design Weekin toimesta Kulttuurihalli. Minulla oli kunnia olla mukana avajaisnäyttelyssä yhdessä graafikkoystäväni Aimo Katajamäen kanssa. Näyttelyn teeman oli ”sideprojects” eli graafikon työn ohella syntyneitä töitä. Aimo asetti esille upeita puuveistoksiaan ja minä sain esitellä valokuviana teemalla ”Shadows & Lights of Helsinki” Tämä esitys pyöri isolla valkokankaallla melkein koko elo- ja syyskuun 2020. En voisi olla tyytyväisempi tästä saamastani mahdollisuudesta ja palautteesta.
Kategoria: Uncategorized
Alku ja Ilma -ryijyt

Suunnitteluni inspiraationa on toiminut luonto, kuten niin monella muullakin suomalaisella muotoilijalla kautta aikain. Tällä kertaa se vaan on ajankohtaisempaa kuin koskaan ilmastonmuutoksen vuoksi. Annoin ryijyilleni nimet Alku ja Ilma. Alku -ryijy ammentaa kalevalaisesta mystiikasta, maailman synnystä ja Sotkan munasta josta tarun mukaan maailma sai alkunsa. Olen tehnyt oman, pelkistetyn ja graafisen tulkinnan tästä aiheesta. Ilma -ryijy on suunniteltu pariksi Alku -ryijylle, mutta toimii toki itsenäisenä teoksenakin. Sen kuva-aihe viittaa luonnon muotoihin; kiviin, metsään, viljaan ja pilviin ja värit ovat syksyisen ruskan sävyjä. Ilma -ryijy on suunniteltu muistuttamaan meille niin rakkaan, puhtaan luonnon merkityksestä ihmiskunnalle ja sen säilyttämisen tärkeydestä. Graafikkona olen mieltynyt näiden pienten ryijyjen kokoon, sillä 50x70cm on minulle tuttu formaatti lukuisista julistesuunnittelutöistä. Oli ainutkertaista päästä toteuttamaan ihmisten koteihin ja seinälle päätyviä, graafisia kuva-aiheita tällä satoja vuosia vanhalla kudontatekniikalla.
Kukat
Syksy ja talvi tekee vauhdilla tuloaan ja maalta tuodut, itse kasvatetut auringonkukatkin lakastuivat maljakkoon valon puutteessa. Otin asetelmasta kuvat ja minusta ne oikeastaan näyttävät juuri tähän vuodenaikaan sopivilta kaikkine harmaan sävyineen.
Helsinki Tones näyttelyn ilme
Katja Hagelstamin Lokal Galleriassa on juuri avautunut mielenkiintoinen kesänäyttely. Sen teokset esittelevät Helsingin sävyjä ja ääniä valokuvin, piirroksin, keraamiikan ja lasin kautta. Suunnittelin näyttelyyn tällaisen tunnuksen johon pyrin tallentamaan tones -sanan kaksoismerkityksen, siis äänenä ja sävynä. Logon taustakuvat ovat vanhinta Helsinkiä, eli Torikortteleiden vanhojen rakennusten seinien sävyjä.
Pari mainiota julistetta.
Yhtenä päivänä havahduin huomaamaan kuinka onnekas olen ollut -olen saanut tehdä töitä Suomen tällä hetkellä arvostetuimman designbrändin, Arabian kanssa jo 10 vuotta! Viimeisiä työn tuloksia ovat nämä Anton Sucksdorffin kuvaamat myymäläjulisteet uudelle Mainio -astiasarjalle. Mukana oli toki iso joukko muitakin lahjakkaita tekijöitä, asiakkaan puolelta ja meiltä täältä toimistolta sekä meikkaajat ja stailistit tietenkin. Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen -jollain tapaa ne näyttävät ihan uudenlaiselta Arabialta.
Meissä on voimaa
Tämän vuoden Roosa nauha on nyt sitten tänään onnellisesti julkaistu. Ensikommenttien perusteella kamppiksesta on tulossa menestys, etenkin nauhan designia on kehuttu tosi paljon. Teimme koko kampanjan mainonnan ja designin täällä dynamo&sonissa, yhdessä Annan ja Syöpäsäätiön tiimin kanssa. Kampanjan pääkuvat otti Meeri Koutaniemi, stailauksen teki Nina Nuorivaara ja hiukset&meikit Piia Hiltunen.
Sounds of Silence
Suunnittelin Veera Kuljun videoteokseen graafisen ilmeen, ts. typografian. Teoksessa esiintyy tanssitaiteilija Satu Halttunen ja sen kuvauksesta vastasi Ananya Tanttu. Teos on katsottavissa tältä: https://veerakulju.com/2017/06/22/sounds-of-silence/
Voyage. Löytöretkiä kaupunkiin.
#votefornumber
Juuri nyt on käynnissä julistenäyttely teemalla ”votefornumber”. Siinä yksinkertaisesti äänestetään kauneinta numeroa. Julistenäyttelyyn osallistuu 10 taiteilijaa ja jokaiselle on annettu numero vapaasti käsiteltäväksi. Tässä minun tulkintani numerosta kuusi. Näyttely on esillä Kaartin Maneesilla ja se on osa Helsinki Design Weekin ja TypoCraftHelsinki 17 ohjelmaa.
Arabia 24h juliste
Lemppariasiakkaalleni suunnittelema klassikkosarjan myymäläjuliste: