Syöpäjärjestöt 80v.

Teimme muutama kuukausi sitten Anima Boutiquen kanssa tälläisen pienen ja sympaattisen animaation Syöpäjärjestöille juhlistaaksemme heidän 80-vuotista olemassaoloaan. Ideointi ja käsikirjoitus syntyi täällä dynamo&sonissa yhdessä copywriter Martta Kallion kanssa.

 

The rise and fall of Angry Aids

Eilen vietettiin Maailman Aids-päivää. Sen kunniaksi julkaisimme hieman erilaisen valistusvideon jota jaettiin ahkerasti somessa. Tämän ratkiriemukkaan projektin parissa työskentely on ollut paitsi hauskaa, myös tärkeää, sillä hiviin ja aidsiin liittyy edelleenkin paljon vääriä ennakkoluuloja. Vihaisen, valtansa menettäneen Angry Aids hahmon kuvitti Ville Savimaa,  animaation toteutti Anima Boutique ja äänistä vastasi Humina.